Kasvikset, hedelmät ja marjat antavat leipään uudenlaista makua ja kuohkeutta. Kun leipätaikinan perusresepti on hallussa, sitä voi muunnella mielin määrin taikinaan sujautetuilla lisukkeilla tai vaikkapa letittämällä leipä pullapitkon muotoon. Helpoimpia ovat pata ja pannuleivät, jotka eivät vaadi edes vaivaamista.

Pataleipä perusohje
3,5 dl vettä
7 dl puolikarkeita jauhoja (vehnä, täysjyvä, speltti tai jauhosekoitus)
2 tl suolaa
½ tl kuivahiivaa
kannellinen, uuninkestävä noin 3 litran pata
Tee taikina suureen kulhoon, sillä se kohoaa paljon. Yhdistä kuivahiiva ja suola jauhoihin. Kaada joukkoon lämmin, +42 asteinen vesi. Sekoita löysähköksi taikinaksi – ÄLÄ VAIVAA.
Siirrä taikina kohoamaan lämpimään paikkaan liinan alle. Muovikelmu liinan alla lisää lämpöä ja estää taikinaa tarttumista kankaaseen. Kohota vähintään 12 tuntia, mieluiten koko vuorokausi.
Jauhota leivinalusta ja kaada taikina siihen. Jos käytät lisukkeita leipään, lisää ne nyt. Muotoile leipä hyvin jauhotettujen käsien välissä pyöreäksi leiväksi, älä kuitenkaan vaivaa sitä yhtään ylimääräistä. Jätä leipä kohoamaan vielä liinan alle puoleksi tunniksi.
Esilämmitä uuni ja sinne laitettu tyhjä pata +225 asteeseen. Nosta pata ulos uunista ja laita leipä tulikuumaan pataan. Aseta kansi päälle ja nosta astia takaisin paistumaan uuniin puoleksi tunniksi. Ota kansi pois padan päältä, mutta jatka leivän paistamista vielä 15 minuuttia samassa lämpötilassa.
Kumoa leipä ritilälle jäähtymään. Ilman liinaa jäähtyneessä leivässä säilyy rapea paistopinta paremmin.

Hedelmäinen täysjyväleipä
1 pataleipä taikina täysjyvävehnäjauhoihin tehtynä
2 tuoretta luumua
2 tuoretta aprikoosia
6 tuoretta kirsikkaa
1 dl hasselpähkinöitä
Pese ja kuivaa hedelmät varovasti. Halkaise ja poista sisältä kivet.
Kun pataleipätaikina on kohonnut ja se on kaadettu leivinalustalle, lisää taikinan joukkoon hedelmät ja pähkinät. Voi levittää taikinaa varovasti alustalla ennen lisukkeiden lisäämistä. Jos nostelet taikinan reunoja keskiosan päälle, pyyhkäise siihen alustasta tarttuneita liikoja jauhoja pois, etteivät ne jää jauhorannuiksi valmiiseen leipään. Älä vaivaa taikinaa yhtään liikaa! Paista leipä pataleipä ohjeen mukaan valmiiksi.
Tämä leipä rakastaa paahtamista, jolloin sen aromit pääsevät erityisen hyvin esiin.

Aurinkoinen focaccia
2,5 dl vettä
25 gr hiivaa
1/2 rkl sokeria
0,5 dl oliiviöljyä
6 dl hiivaleipäjauhoja
1 tl suolaa
päälle:
rosmariinia, tomaatteja, sormisuolaa ja oliiviöljyä
Taikinasta leipoo pienen pellillisen focacciaa.
Seisota hiiva ja sokeri pienessä määrässä lämpimässä vedessä kymmenisen minuuttia.
Lisää loppu vesi, suola, öljy ja jauhot vähitellen. Kun taikina on kiinteähkö, kaada se leivinalustalle ja vaivaa loput jauhot joukkoon. Vaivaa taikinaa reilusti 10 minuuttia, lopputuloksen tulisi olla joustava ja pehmeä.
Siirrä taikina astiaan ja kohota liinan alla 1,5 tuntia.
Painele pellille parin sentin paksuiseksi leiväksi ja anna kohota vielä 30 minuuttia peitettynä.
Ennen uuniin nostamista, voitele pinta öljyllä ja painele reilusti taikinalevyn joukkoon tomaattisiivuja tai puolikkaita minitomaatteja, tuoretta tai kuivattua rosmariinia ja noin 1 tl murusteltua sormisuolaa.
Paista +225 asteessa noin puolisen tuntia.

Rapea juuresleipänen
3 dl vettä
½ pussia kuivahiivaa
3 rkl öljyä
2 tl sokeria
1 tl suolaa
6-7 dl hiivaleipä- tai vehnäjauhoja
2 raitajuuri
2 keltajuuri
3 tl valmista vihreää pestoa per leipänen
Sekoita reilusti lämpimään veteen öljy, sokeri ja suola. Nesteen tulee olla noin +42 asteista.
Alusta joukkoon jauhot ja niihin sekoitettu kuivahiiva. Vaivaa kiinteäksi taikinaksi.
Kohota taikina lämpimässä tai vesihauteessa puoli tuntia.
Pese juurekset huolellisesti ja leikkaa niistä parin millin paksuisia siivuja.
Kauli kohonneesta taikinasta 6 pyöreää mahdollisimman ohutta leipää ja aseta ne pellille kohoamaan vielä 5 minuutiksi.
Pistele leipäset haarukalla ja levitä niiden päälle pestokastikessa.
Asettele juuressiivut päälle ja paista +240 °C noin 5-7 min.
Ennen tarjoilua valele juuresleipästen päälle hiukan laadukasta oliiviöljyä.
Tätä perustaikinaa voi käyttää pizzapohjana, samasta taikinasta syntyvät myös ilmavat pitaleivät. Jos teet taikinasta pitoja, älä pistele kohonnutta taikinaa, vaan anna leipien pullistua uunissa palloiksi.

Karpalosämpylät
2,5 dl vettä
1 pussi kuivahiivaa
1 tl suolaa
1 tl sokeria
½ dl öljyä
6-7 dl puolikarkeita vehnäjauhoja
noin 150 gr kuivattu karpalo-cashew pähkinäsekoitus
(esimerkiksi Earth Control valmissekoitus)
Ohje on 10-12 sämpylälle.
Lämmitä vesi +42 asteiseksi ja sekoita joukkoon suola ja sokeri. Lisää nesteeseen ensin pieni määrä jauhoja, joihin on sekoitettu kuivahiiva. Sekoita ja vaivaa taikinaa samalla loppuja jauhoja vähitellen lisäten. Kaada taikinaan myös karpalo-pähkinä sekoitus ja öljy.
Vaivaa taikina kiinteäksi, kaikkea jauhoja ei tarvitse käyttää, sillä taikinan tulisi jäädä pehmeäksi.
Kohota 45 minuuttia vedottomassa ja lämpimässä paikassa peitettynä.
Leivo pyöreitä sämpylöitä ja ripottele pinnalle vielä vehnäjauhoja. 10 minuutin kohotuksen jälkeen tee veitsellä muutama hento ristiviilto pintaan koristeeksi.
Paista 225 asteisessa uunissa noin 10-12 minuuttia.
Tämä resepti muokkautuu helposti jauhoja tai siihen sekoitettuja pähkinöitä vaihtamalla. Karpalon voi vaihtaa puolukaksi tai vaikkapa kirsikaksi. Lisää makua saat myös pinnalle tai taikinan joukkoon ripotelluista siemenistä.
Viljaton sämpylä

300 gr raastettu kesäkurpitsa
1dl pofiberiä
1 dl hamppurouhetta
1 dl pellavansiemenrouhetta
1 dl sekalaisia siemeniä
2 rkl psylliumia
2 tl leivinjauhetta
1 tl ksantaania
1 tl suolaa
3 kananmunaa
2 dl paksua jogurttia
100 g voita sulatettuna
Raasta kesäkurpista ja puristele siitä liiat nesteet pois.
Sekoita kaikki kuivat aineet kulhossa. Lisää joukkoon kesäkurpitsaraaste, kananmunat, jogurtti ja voisula. Sekoita taikina tasaiseksi.
Anna taikinan vetäytyä kymmenisen minuuttia.
Nosta lusikalla 8-9 kasaa uunipellille ja muotoile taikinasta noin sentin paksuiset leipäset.
Paista uunin keskiosassa 200 asteessa noin 30 minuuttia.
Sämpylä kestää hyvin halkaisua ja sen vahvat aromit tulevat parhaiten esiin paahdettuna. Laita ylimääräiset sämpylät heti jäähdytyksen jälkeen pakkaseen ja säilytä tuoreita mielellään jääkaapissa.
Comments