Otetaan huurteiset - kotimaassa ja maailmalla
- Paula Lujanen
- 22.9.2022
- 3 min käytetty lukemiseen
Päivitetty: 4.10.2022
Suomalaisten suosikkiolut on vaalea ja mieto, ja yleisimmin olutta ostetaan monipakkauksissa. Irlannissa puolestaan nautitaan tummista oluista, Hollantilaisia taas miellyttävät sesongin mukaan vaihtuvista oluista. Englannissa oluiden lisäksi maistuu yhtälailla myös siideri. Tutustumalla kauppojen satojen lajikkeiden olutvalikoimiin, voit löytää uusia huikeita makupareja ruoalle.

Suomalaisten suosikkiolut on ehdottomasti lager, jonka kulutus hipoo 90 prosenttia kaikesta ostetusta oluesta. Juomme naapurimaitamme miedompia oluita, sillä meillä oluen keskivahvuus on ollut koko 2010-luvun 4,5–4,6 prosenttia, kun esimerkiksi Ruotsissa olut juodaan keskimäärin 5,5-prosenttisena.
Olutta ostetaankin tänä päivänä yhä enemmän kiinnittämällä huomiota maku- ja laatuvaatimuksiin alkoholiprosenttien sijaan. 15 vuotta sitten tarjolla oli vain muutamia laatuja, mutta nyt hypermarkettien valikoima kattaa jopa yli 100 laatua. Vaikka suurin osa ostetusta oluesta on kolmen isoimman panimon tuotteita, on merkittävää, että Suomessa on myönnetty panimolupa lähes 140 toimijalle.
HAPANOLUT ON TRENDIJUOMA
Oluellakin on trendinsä. Meille vaikutteet tulevat Pohjoismaiden kautta, ja makukarttaan saadaan inspiraatio lähinnä Pohjois-Amerikasta. Uusimmaksi isoksi trendiksi on noussut vähitellen hapanolut. Sen makumaailma poikkeaa suuresti perinteisistä olutlaaduista, ja se on tuonut runsaasti naisia olutharrastuksen piiriin. Tyypillistä hapanolutta (sour olut) voisi kuvailla hedelmäiseksi ja hyvin miedoksi, jopa hieman valkoviinityyliseksi juomaksi.
Vaikka olutta on helppo ostaa monipakkauksissa ja janojuomaksi, yksittäisiä laatuja kannattaa maistella eri ruokien ja makeiden herkkujen kanssa. Joulun liharuoalle sopivin makupari on perinteinen jouluolut, sen sijaan kalaruokien kanssa nautittavaksi sopivat vaalea pils, lager ja vehnäolut. Suklaajälkiruokien kanssa kannattaa maistella marjaisia hapanoluita, tummia stout-oluita ja porttereita.
SUOMEN PARAS OLUT 2021 kahdentoista kilpailusarjan voittajat
VUODEN OLUT! IPA ja APA: Runaway 7,1 t%. Olarin Panimo Oy
Vaalea Lager: Prykmestar Keller 5,0 t%. Vakka-Suomen Panimo
Pils: Sulku Pils 5,2 t%. Kanavan Panimo
Tumma tai värillinen lager: Bock’s Dunkel 4,9 t%. Bock´s Corner Brewery
Vaalea tai keskitumma ale: Pihamaan Sahti 9,0 t%. Pihamaan Panimo
Stout ja portteri: Ikiiurso 12,0 t%. Panimoyhtiö Hiisi Oy
Vehnäolut: Vehnä 4,7 t%. Hailuodon Panimo
Maustamattomat ja maustetut hapanoluet: Zesty Case 5,3 t%. Olarin Panimo.
Maustetut oluet: Party Smoosh 5,0 t%. Cool Head Brew
Kypsytetyt oluet: DBA Big Momma 10,4 t%. Olarin Panimo Oy
Alkoholittomat ja vähäalkoholiset oluet: OLVI Rye Mild Neipa 2,5 t%. Olvi Oyj
Muut oluet: Kaksi Kotia Vailla Humalaa 5,6 t%. Fiskarsin Panimo Oy
|
IRLANNISSA SUOSITAAN TUMMAA
Irlanti on tunnetusti oluen juonnin luvattu maa. Noin 30 prosenttia oluenjuojista suosii tummia stout-oluita, ja johtavat brändit ovat Guinness (Dublin), Murphy (Cork) ja Beamish (Cork).

Etenkin vanhemmat ihmiset ja kansalaisuuttaan ja kulttuuriaan ylpeästi vaalivat pitäytyvät stout-oluissa. Nuorempi sukupolvi on mieltynyt enemmän irlantilaisiin lagereihin, kuten Guinnessin Hop House 13:een, ja tuontioluisiin.
Uudella vuosituhannella myös Irlannissa alkoi pienpanimobuumi ja pienpanimoiden tuotteita on hyvin saatavilla niin pubeissa kuin ruokakaupoissa. Yksi kiinnostava pienpanimo on Wicklow Brewery Dublinin eteläpuolella. Heidän valikoimastaan löytyy niin lager, IPA, pale ale ja red ale -oluita (kuvassa).
Koronapandemialla on ollut suuri vaikutus Irlannin pubikulttuuriin, koska ihmisten kokoontumisia rajoitettiin ankarasti. Monia pubeja jouduttiin sulkemaan taloudellisista syistä pysyvästi. Oluen kulutus pysyi kuitenkin lähes samalla tasolla, koska ruskeasta juomasta nauttivat jatkoivat harrastustaan kotioloissa. Nyt pubien ovet ovat taas avautuneet ja ihmiset alkavat pikkuhiljaa palata baaritiskien ääreen nauttimaan oluen lisäksi ystävien seurasta ja elävästä musiikista.
AMSTERDAM TUNNETAAN OLUESTA
Hollannin, ja eritysesti Amsterdamin, juomakulttuuri on äärimmäisen rikas. Tämä maa tunnetaan kuitenkin parhaiten oluistaan. Olutta juodaan niin trendikkäissä panimokuppiloissa kuin perinteisissä hollantilaisissa oluthuoneissa eli “brown caféissa”. Tapoihin kuuluu kokoontua työpäivän jälkeen paikalliseen kuppilaan vaihtamaan kuulumiset.

Hollannissa olut juodaan mielellään pienestä lasista ja kerralla tilataan kierros koko seurueelle.
Vaikka maailmalla Hollanti tunnetaan vaaleista lagereistaan, kuten Heinekenista, Bavariasta,
Amstelista ja Grolshista, on maa pullollaan monipuolisia pienpanimoita. Tyypillistä on, että olutlaadut ja -maut vaihtelevat sesongeittain. Kesällä tuotetaan kevyitä ja raikkaita makuja, syksyn tullen juomalistoille alkaa ilmestyä tummempia ja syvempiä makuja. Trendejä seurataan tarkasti ja uusia kokeiluja tehdään innokkaasti.
On hyvä huomata, että monet oluet ovat alkoholipitoisuudeltaan huomattavasti vahvempia kuin mihin Suomessa on totuttu.

Alkoholittoman ja vähäalkoholisen oluen suosio on kuitenkin kasvanut Hollannissa viime vuosina merkittävästi. Siiderin suosiosta kysyttäessä amsterdamilainen perinteisen pubin omistaja pudistaa päätään: siiderit eivät siis ole hollantilaisten juttu samoin kuin suomalaisten.
Hanaolut tarjoillaan Hollannissa pienistä laseista. Usein oluen kanssa nautitaan uppopaistettuja suolaisia suupaloja.

MALJA VAURAUDELLE!
Olutkierros aloitetaan usein hollantilaisella Geneverillä. Tätä katajaista ginin alkumuotoa nautitaan piripintaan täytetystä, tulppaanin muotoisesta lasista, jolle kumarretaan ensimmäisellä hörpyllä. Tämä perinne siksi, että hollantilaisille Geneveri symboloi vaurautta.
LONTOOSSA LAGERIA

Lontoossa ei tarvitse korttelia kauemmas kävellä löytääkseen pubin. Aikanaan Englannissa jouduttiin rajoittamaan pubien määrä yhteen per kylä, niin vilkasta oli elämä näissä “public houseissa”.
Pubit ovat edelleen kansan olohuoneita, joihin tullaan viettämään aikaa. Perinteisessä brittipubissa olut tarjoillaan suuresta tuopista.
Jos ollaan liikkeellä seurueena, ostaa yksi henkilö vuorollaan kierroksen koko seurueelle.

Merkittävä osa Englannin pubeista on panimoiden omistuksessa, jolloin hanasta löytyy aina talon omia oluita. Olutvalikoima Lontoon pubeissa on runsas. Jonkinlaisesta artesaaniolutvallankumouksesta huolimatta perinteisten brittiläisten ALE-oluiden suosio on pitänyt pintansa. Eniten Englannissa kulutetaan kuitenkin tuotuja lager-oluita. Myös tummat stout-oluet ja siiderit kuuluvat englantilaiseen juomakulttuuriin.
Maailmanlaajuinen hyvinvointitrendi näkyy englantilaisessa olutkulttuurissa, kun vähäalkoholisten ja alkoholittomien oluiden kulutus on kasvanut räjähdysmäisesti. Oluista halutaan nyt tehdä myös vähemmän maskuliinisia, esimerkkeinä rosé-olut ja hedelmä-lager.
Suomessa myytävät englantilaiset oluet ovat pitkälti erikoisoluita esimerkiksi Buxton-, Thornbridge- ja Newcastle-panimoilta.

Perinteisissä pubeissa tarjoillaan harvemmin cocktaileja, mutta giniä kylläkin! Ginin suosiota ei Lontoossa voi olla huomaamatta. Gin-laatuja on paljon, ja kukin gin nautitaan juuri sen kanssa parhaiten sopivan tonic-veden kanssa.
Comments